Ihmiskunta on jo sivilisaatioiden aamunkoitosta saakka kunnioittanut onnea ja sattuman suopeutta, jotka muinaisessa Kreikassa yhdistettiin jumalatar Tykeen (Τύχη) ja muinaisessa Roomassa — jumalatar Fortunaan.
Jälkimmäisen nimi on nykyään kaikille tuttu, ja sitä voidaan pitää merkityksellisenä vastineena (lähes synonyyminä) sanoille „onni“ ja „kohtalo“.
Fortuna ja hänen pyöränsä
Sana „fortuna“ on peräisin muinaisesta roomalaisesta latinasta ja tarkoittaa kirjaimellisesti „kohtaloa“. Alun perin se liittyi Fortunan kulttiin, joka syntyi kauan ennen Rooman valtakunnan kukoistusta, todennäköisesti Latiumissa italialaisten heimojen keskuudessa 1000–700-luvuilla eaa.
On mahdollista, että latinialaiset palvoivat tätä kulttia jo ennen muuttoaan Apenniinien niemimaalle ja toivat perinteen mukanaan. Suoraa todistusaineistoa tästä ei ole, mutta tiedetään, että Fortunaa palvottiin muinaisessa Roomassa jo 500-luvulla eaa. Tämän osoittaa muinainen temppeli, jonka Rooman kuudes kuningas Servius Tullius rakensi Tiberjoen rannalle vuosina 578–534 eaa.
Aluksi Fortunaa palvoivat maanviljelijät, jotka juhlivat vuosittain 24. kesäkuuta Fortis Fortunae -juhlaa. Uskottiin, että jumalattaren suopeus toisi suotuisia olosuhteita hyvälle sadolle: sopivaa säätä, sadetta ja jokien tulvia. Myöhemmin myös karjankasvattajat omaksuivat perinteen, sillä heidän vaurautensa riippui laitumien hedelmällisyydestä.
Samaan aikaan Roomassa palvottiin jo sadon ja hedelmällisyyden jumalatarta — Cerestä, mikä asettaa kyseenalaiseksi Fortunan kultin roomalaisen alkuperän. On todennäköistä, että tämä kultti oli peräisin italialaisilta kansoilta tai muinaisilta kreikkalaisilta ja kehittyi rinnakkain perinteisen roomalaisen mytologian kanssa.
Myöhäisroomalainen Fortuna
Ei ole tarkkaa tietoa siitä, milloin ja miten Fortunan kultti syntyi Roomassa, mutta sen kukoistuskaudella onnen ja kohtalon jumalatar oli valtavan suosittu. Koko entisen Rooman valtakunnan alueelta on löydetty tuhansia alttareita ja kappelirakennuksia, jotka on omistettu Fortunalle, sekä kymmeniä tuhansia kuvia ja kaiverruksia, jotka ovat tulleet esiin arkeologisissa kaivauksissa.
Fortunan kasvoja kuvattiin muinaisissa kolikoissa, taloustavaroissa, käsityötuotteissa ja kotialttareissa. Palvojien määrässä hän oli vertailukelpoinen Mercuriuksen — vaurauden, kaupan ja voiton jumalan — kanssa.
On myös syytä mainita, että Fortuna kuului roomalaisten keisarien kulttiin nimellä Fortuna Augusta. Hän sai erityistä kunnioitusta vuonna 19 eaa. — keisari Octavianus Augustuksen voittoisan paluun jälkeen idästä.
Jumalatar kuvattiin usein runsaudensarven ja pyörän kanssa, ja hänen ympärillään nähtiin muita personifikaatioita: Felicitas, Hilaritas, Concordia, Fides. 100-luvulta jaa. lähtien Fortunaa esitettiin usein yhdessä Isiksen — naisellisuuden ja äitiyden jumalattaren — kanssa.
Servius Tulliuksen rakentaman 500-luvun eaa. Tiberin rannalla sijaitsevan temppelin lisäksi Fortunalle omistettiin myöhemmin useita muita näyttäviä temppeleitä. Vuonna 194 eaa. rakennettiin Fortuna Primigenian temppeli, vuonna 180 eaa. Fortuna Equestris -temppeli ja vuonna 101 eaa. temppeli nimeltään „Tämän päivän onni“.
Fortunan maine säilyi myös Rooman valtakunnan tuhon jälkeen. Kultti levisi Länsi-Eurooppaan ja säilyi epävirallisesti koko keskiajan ajan. Jumalatar ei unohtunut myöskään uudella ajalla — vuonna 1852 hänen mukaansa nimettiin löydetty asteroidi.
Nykyään sana „fortuna“ yhdistetään useammin onneen ja kohtaloon kuin muinaiseen roomalaiseen jumalattareen. Onnenpyörä (ruletti) on tuttu näky jokaisessa kasinossa, ja sanonta „Fortunan suosikki“ tarkoittaa henkilöä, jolla on onnea kaikessa.
Digitaaliaikanakin monet ihmiset ympäri maailmaa luottavat yhä enemmän onneen kuin järkeen ja tarkkoihin laskelmiin. Ilmaus „luottaa Fortunaan“ ei todennäköisesti koskaan vanhene, vaikka nykyään jumalattaren roolia näyttelee usein satunnaislukugeneraattori.